Tästäkö se vaate hurmos nyt alkaa?

APUA!

Minä joka en koskaan ole ollu mikään merkkivaate friikki sorruin tänään..

Oon seuraillu jo pitempään niitä ihania ja söpöjä "miikkari, popitus, metsola, tinttu" fb:n vaatekirppiksiä ja tänään se sit iski. 

Ruudulle pomppas ilmotus kahdesta vaatesetistä hintaan 35€!

Piti hetki hengittää ja konsultoida vaateGuru Jaanaa, kannattaako vai meneekö rahat hukkaan?

Myönteistä vastausta ja vihreetä valoa sieltä tuli, eli ei muuta kun myyjälle viestiä: 

MULLE NÄÄ!!

Paketista löytyy seuraavat ihanuudet:

2x moonkids ribbihousut
retro tutta body, froteeta
retro potkarit
villervalla playsuit
me & i yrmis body
me & i caravan body
katvig playsuit
tintun oranssit lohikäärme pöksyt

 Tästäkö se hullutus nyt alkaa?

 Alla pienet maistiaiset..

 P.S Tää on Jaana niin sun syytäs, mitä Ketunpentu edellä sitä Coyoten poikanen perässä.. <3

Unelmia pimenevään syksyyn

Pimenevät syysillat saavat mut haaveilemaan, haaveet on onneks ilmaisia koska se toteuttaminen yleensä aina maksaa :)

Haaveissa ensimmäisenä ja suurimpana on päästä käymään "kotona" lapissa. Kymmenen vuotta Sirkassa asuneena, sielun koti jäi sinne vaikka itse olenkin muualle muutanut.

Ikävä on maisemia, ihmisiä ja sitä tunnetta kun saat seisoa tunturin laella ja ihmetellä maailman suuruutta.

Seuraava haave vie meidän pienen perheen minilomalle jonnekin, ehkä hotelliin tai johonkin pieneen mökkiin.

Hemmottelua, hyvää ruokaa, kiireettömyyttä..

Kaikkia haaveita ei aina saa toteutettua, mut haaveilu on sallittua.

Nyt mä taidan käpertyä sohvan nurkkaan haaveilemaan hieman lisää.

Pienen pienet häät.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.  

Häät eivät synny kukista
tai hääkelloista tai kynttilöistä,
kirkon kuoreista tai pitseistä.
Ne eivät kaipaa suurta väenpaljoutta
tai avaraa näyttämöä.
 

On vain kaksi ihmistä ja heidän rohkeutensa
jättää taakseen yksi elämä ja löytää toinen. 

Luottaen toisiinsa ja osoittaen todellista
kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta,
antaen toisilleen voimaa ja rakkautta
valmiina kohtaamaan mitkä tahansa vastoinkäymiset,
joita tulevat vuodet saattavat tuoda. 

Niinpä, sanoimme toisillemme tahdon 1.9.2012 Kangasniemellä hämmästyneiden todistajien läsnäollessa.

(kuva: Juha Mannila)

Näin pieni perheemme sai virallisen statuksen, olemme aviopuolisoita. Mies ja vaimo.

Koska kuitenkin halusimme myös juhlia tätä onnellista asiaa sukulaistenkin kera, järjestettiin sitten 15.9 pienet kahvikutsut kotonamme.

   Ihanan päivän ja tunnelman kruunasi vielä taulu joka saatiin mun ihanalta Äitykältä, Siskolta ja siskon mieheltä. 

<3

Tabu, vaiettu asia, häpeä..

"Pieni tyttö tarttuu puhelimeen ja näppäileen numeron, numeron jonka on näppäillyt niin useasti ennenkin. Isän työnumeron.

Tuut, tuut, tuut..

Numero ei vastaa, pienen tytön sydän lyö yhä tieheämmin. Miksi isi ei vastaa? 

Isi ei vastaa koska isi juo."

Se oli ote mun omasta lapsuudesta, niitä tarinoita on paljon muitakin. Rikottuja lupauksia, särkyneitä sydämiä, vuodatettuja kyyneleitä.

Kyllä, mä olen alkoholisti perheestä. Se oli asiasta mistä ei pienellä paikkakunnalla puhuttu, vaikka kaikki siitä tiesivät. 

Nyt kun itse olen tulossa äidiksi oon pohtinu omaa suhdetta alkoholiin, sen käyttöön lapsen kanssa.

Tietysti olen ittekki eläny villin ja kostean nuoruuden lapin hiihtokeskuksessa. Se on kuitenkin eriasia, rajani olen kokeillut ja löytänyt.

Mutta mikä saa ihmisen juomaan, mikä saa vanhemman käyttäytymään niin kauhealla tavalla omaa lastaan kohtaan? 

Mä oisin tosi rikas jos mulla ois vastaukset noihin kysymyksiin..

Mä haluan tarjota Pienimmäiselle toisenlaisen lapsuuden, se ei ole lasinen lapsuus.

Se on rakkautta jota ei ole ostettu rahalla, se on lupauksia jotka pidetään, se on turvallisuutta.

Asiasta on paljon lisätietoa ja mieteitä herättäviä juttuja lasinen lapsuus sivulla.

Muista kun seuraavan kerran näet sen naapurin pikku Liisan tai Lassen, hän saattaa olla lapsi joka elää pullon vankina.

Pyydän, huomaathan sen lapsen. Pysähdyt miettimään voisitko tehdä jotain mikä palauttaisi lapsuuden myös sille lapselle.

Älä tule liian usein känkkäränkkä!!

..tule vain kerran viikossa..

Kyllä mulla aina välillä usein käy toi rakas Isimies, tai siis se mielenterveys sääliks. Mä en oikein tiiä kuin se jaksaa näitä mun raskaushormooni huuruiluja.

Tänä aamuna tuli sitten ilmeisesti herättyä hiukan väärällä jalalla ja kas kummaa kun ärsytti sitten taas ihan joka ikinen asia!

Kun emännän mielialat on tätä luokkaa..

On Isimiehen olo luultavasti tän kaltainen..

Nooh, onneks hiukan helppas kun kävi suurimman kiukun purkamassa mein omppupuu parkaan. Leikin siis kätevää emäntää.. 

Vihellellen keittelin sit taas omppusosetta, kunnes...

KERPELE!!

Mulla ei oo yhen ensimmäistä pakastusrasiaa enää!

Hiljaa mieleen siinä kohtaa hiipi Isimiehen eiliset sanat; Tarttisko mun rakas käydä hakemassa lisää niitä pakastan pakastan rasioita?

Juu, toinen oli niitä mulle lähössä hakemaa ja mitä mä sanon?!?!?

Ei tartte, en mä ny enempää tätä sosetta tee.

Kyl mä oikeesti oon pässi!

Ehkä siis korjaan virheeni huomenna ja haen hiukan varastoonki niitä saakuran purnukoita.

-Kiitos ja anteeks-

Tää on taas niin TÄTÄ!

Oi kyllä, mä yllätin tänään itseni leikkimästä taas kätevää kotiäitiä... Tää alko sillä että marssitin Isimiehen omenapuun alle ja käskin ravistella (toim. huom. siis sitä puuta). Keräiltiin siitä sitte omppuja kauppan muovisäkillinen. Siispä tuumasta toimeen ja pilkkomaan. Tässä välissä kaino pyyntö käskyn jako Isimiehelle, mars kauppaan hakemaan pakastusrasioita!  

 

 Toisinaan olo on kuin omenalla..

Tässä välissä on varmaan hyvä tunnustaa se tosiasia ettei suutarin lapsella ole kenkiä. Mähän siis olen entisessä elämässäni saanut elantoni ruuanlaitosta. Toiminut keittiömestarina useampia vuosia.. Ja miks, oi miksi meillä ei ole Michelin tähtiravintolan herkkuja pöydässä??

Mä oon niin totaalisesti hukannu mun kokkaus innon, et jos joku sitä näkee niin passaa ilmotella et sais palata kotiin päin.

On mulla kauheesti kaikkia pikkupikku visoita aina ton ruuanlaiton suhteen, mutta sitten se yleensä kaatuu siihen ettei mulle enää oikein maistu noi  "hienot piperrys ruuat"

Isimiestä lainatakseni; " Muualla syödään gourmeeta ja meillä karmeeta"

No ehkä mä vielä jonain päivänä löydän itsestäni vielä sen sisäisen Michelin kokin, ulkoinen olemus jo kovin läheltä sitä liippaa.

Tää on kyllä Isimiehen essu, mut kai mä sitä saan lainata sitten jos iskee inspiraatio... 

No soseet tuli tehtyä ja ne onnellisesti on rasioissaan odottamassa pakastamista. Päätiin siis jatkaa lisää kätevän emännän leikkimistä...

Seuraa siis kuva-arvoistus :

Mitä mä yritin tehdä??

Joo, mä yritin lämmittää puuhella, tai siis polttaa roskia siellä. Ja se persiitin vehe ei vaan suostu mun kans yhteistyöhän. Muutaman perkeleen, tuollilla kiikkumisen ja hermojen menettämisen jälkeen se kuiten onnistui!!

Iloisesti roihuten paloi roskat!

Tästä rohkaistuneena mä sit kaivoin imurin kaapista. VIRHE!! 

Note to myself: Älä yritä imuroida sillon kun perskärpäset 1 & 2 on hereillä, siitä ei vaan tule yhtään mitään..

Perskärpäset 1 & 2 ja thö ultimate favorite lelu. 

Yrtä nyt näitten kans imuroida.

Mä en oikein tiiä mitä kaikkea tänään vielä tulee tapahtumaan..

Se on kuiten varmaa että illan päälle mä ja Isimies pakkaudutaan autoon ja suunnataan Raumalle!

Luvassa on taatusti nauruhermoja kutkuttava pari tuntinen!

   

Tällä kertaa näihin kuviin näihin tunnelmiin, vaikka mulla noin seitkytkolme kertaa päivässä palaa hermo noihin kahteen perskärpäseen.. 

Niin kaikesta huolimatta.

<3

Mitä kaikkea voi vuodessa tapahtua?

Oikeesti jos joku ois mulle vuos sitte sanonu että oon naimisissa ja odotellaan pienimmäistä syntyväks niin oisin varmaan aika paskasesti nauranu!! Näköjään koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.. 

Tammikuussa "puol väkisin" raahasin ton Isimiehen kahville ja siitähän se kaikki sitten lähti. Tammikuun lopussa Helkan kans muutettiin tavaramme Isimiehen kotiluolaan. Toisaalta aika kiitollinen sille pitää olla, pelasti meidät porilaisuudelta.

Päivääkään en kyllä ole tätä kaikkea katunut, se on pojat menoa sitten kun se oikea ihminen jakaa sen kahvihetken sun kanssa. 

 ..niistä kaikista suurin on rakkaus..

1.9.2012 <3

Tää kuva ehkä kertoo ennemmän kun tuhat sanaa siitä miten mun arki on vuodessa muuttunut.

Mä olen vaan niin suunnattoman onnellinen ja kiitollinen tosta Isimiehestä. En vois itselleni parempaa miestä tai pienimmäiselle parempaa isää saada. 

Kiitos rakas että olet mun elämän suojamuuri!

Lazy Sunday

Tänään ollu taas oikein perus tavallinen sunnuntai. Päivällä touhuiltiin hiukan pihahommia, taisteltiin tai siis Isimies taisteli hetken ennen kun ruohonleikkuri oli mun kans yhteistyö haluinen.

Kätevä emäntä ruokki perheen pihahommien päätteksi, siitä oli seurauksena rentoa retkottamista muun perheen osalta.

 Ja koska elämässä pitää olla hiukan hemmottelua.. (raskaus, mikä ihana tekosyy) illan päälle sitte piti alkaa leipomaan unelmatorttua. Erilaisia reseptejä on tullu testailtua, tässä se mun mielestä kaikista toimivin.

Pohja

4 kananmunaa

1½ dl sokeria

4 rkl vehnäjauhoa

2 rkl perunajauhoa

3 rkl kaakaoujauhetta

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri, lisää siivilän läpi varovasti nostellen muut aineet. Paista 200 asteessa n. 10 min. Kumoa kypsä pohja leivinpaperille mihin on ripoteltu sokeria, paperin alla kannattaa laittaa vaikka keittiöpyyhe imemään kosteutta itseensä. Irrota toinen leivinpaperi pohjasta.

Täyte

(mä teen tän aina kaksin kertaisena)

150 g voita

1½ dl tomusokeria

1 rkl vaniljasokeria

1 kananmunan keltuainen

Vaahdota keskenään pehmeä voi ja sokerit, lisää keltuainen. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle. 

"ai et tarviikkaan mun apua, mä niin luulin että sä pyysit mua auttamaan.."

Rakas perskärpäilijä sekä virallinen laaduntarkkailija <3

Näin meillä vietettiin sunnuntaita. 

Ens viikolla on tiedossa tiistaille ihanaa ohjelmaa kun lähdetään Isimiehen kans kattomaan stand uppia Raumalle :)

Meillä asuu perskärpänen

Joo, siis meillä asuu oikeestaan kaksi perskärpästä. Toinen on vaan tänään ollu hieman aktiivisempi kun toinen. Perskärpäsistä suurempi tottelee yleensä nimeä Helka ja pienempi kutsuhuutoa Matti. Meillä perskärpäillään ihan kokoajan ja jokapaikassa, lupaan ottaa joku aamu siitä kuvan miltä meillä näyttää aamuisin vessassa. Siellä ei todellakaan tarvitse olla yksin.

Kärpäily ilmenee myös imuroidessa, tiskatessa, pyykkiä viikatessa.. En vielä ole löytänyt tekemistä mihin joko toinen tai molemmat perskärpäset ei osallistuis.

Tänään suoritin yritin suorittaa ikkunan pesua keittiössä.. Kuvat kertovat lisää.

 Ensin vaivihkaa ilmestyttiin keittiöön, huomaamattomasti tuolien väliin.

"Hmm, tässä selkeesti on nyt joku jännä haju. Mamma ei varmaan huomaa mua lainkaan... "

"Tästä tälleen nopee koukkaus.. "

"Voi vetopasuuna, se huomas mut! "

"Siis ymmärräthän sä Mamma et mä vaan niin ohikulkies tulin kattoon et mitä sä teet. "

 "Ai, miten niin perskärpäilen?! Eiks tää oo vapaa maa, mä vaan tulin kattoon et voinks mä auttaa?!"

"HUOOOOOH!! Mä en niin käsitä kuin kävi näin kauheesti väsyttään.."

"Eihän sua mitenkään haittaa jos mä ihan hiukan tässä vaan torkahdan samalla kun sä sitä ikkunaa peset.."

Näin meillä perskärpäillään <3

Hetki ennen kuin maailma herää

Mä en oikein koskaan oo ollu aamuihminen, mutta silti jostain käsittämättömästä syystä mä nautin näistä aamun hiljaisista (tai no ei niin hiljaisista) hetkistä. Enkä mä oikein hallihe tota nukkumistakaan. Isimies tekee yötyötä, kuus yötä joka toinen viikko. Ja mä valvon, vaikken tietoisesti odotakkaan sitä kotiin niin silti mä valvon ja odotan.. Niin kuin viime yönäkin, vaikka tiesin että se tulee ajoissa kotiin kun oli vaan pikku keikka millä kävi. Toivottavasti Pienimmäinen perii isimiehen unenlahjat. Isimies voi nukkua koska tahansa, missä tahansa ja miten pitkään tahansa.. Mä oon kateellinen.

Mä taidan yrittää huomenna, tai ehkä tänään ilalla väsätä jonkun sortin esittely postauksen meistä. Tiiä sitten lukeeko tätä mun sepustusta kukaan koskaan, mut yritetään nyt tästä jotain saada aikaan.

Alku aina hankala, lopussa jotain seisoo?!

En ehkä ole se täydellinen äiti, vaimo, nainen, sisustaja, blogin kirjoittaja.. Mutta jostainhan se on tämäkin aloitettava.

Jo pitempään olen seurannut useampaakin blogia, imenyt niistä ajatuksia ja ideoita itseeni. Kadehtinut ihmisten taitoa tuottaa kirjallista ulosantia. En lupaa että ite pystyn siihen samaan, mutta onpahan nyt joku paikka mihin kertoilla tästä meidän ei niin jännitävästä elämästä.

Tänään ihmetystä aiheuttaa ihmiset joiden ajatuksen juoksua en ymmärrä. Jos laitan naamakirjaan kuvan kutsukortista joka lähti meidän lähipiirin ihmisille niin kuinka joku kuvan nähnyt voi luulla sitä kutsuksi hänelle itselleen? Ehkä olen vain tyhmä taas mutta ei itelle kyllä tulis mieleenkään moinen.

Toinen suurta ihmetystä ja kummastusta aiheuttanut asia on se että tänään Pienen perheen Pienimmäisen odotuksessa on saavutettu puoliväli. Eletään siis rv 20+0 <3 Vastahan se oli kaks viivaa tikussa, nyt ollaan jo puolessa välissä ja kohta on siis jo tammikuu!