torstai 25. lokakuuta 2012

Joko talvi saa tulla?

Eilen illalla kysyin Isimieheltä varovasti, 
että koskahan Mamman kulkupeliin ollaan 
ajateltu laittaa talvitassuja alle?
Ei kuulemma oltu vielä ajateltu..

Tänään sitten aamulla kun Isimies ensimmäisenä ylös
nousi sängystä ja lähti alakertaan menemään
kuului portaista pienimuotoisita noitumista :D
Talvi oli siis ilmoittanut tulostaan, 
ikkunasta näkyi valkoiseen hentoon huntuun 
puettu pihamaa.

Siispä, Isimies kilttinä on nyt vaihtanut ne talvitassut Ykälle alle,
kelpaa taas kurvailla.
Jostain vaan pitäisi vielä saada Ismiehen kulkineeseen 
(siihen emännän korvike tyttöystävään) 
vanteet ja talvirenkaat.
Toivottavasti ne pian jostain löytyisi.

Muuten meille alkaa aika hyvin olemaan kaikki talvea varten valmista.
Öljyä on säiliössä. 
Tosin sehän kerkesi totaalisesti loppumaan toissa viikon sunnuntai ehtoona.
Kuinka se aina voikaan loppua pyhänä ja ilta-aikaan?
Piha on suurinpiirtein haravoitu.
Myöskin vanha omenapuu pääsi hyötykäyttöön.
Isimies sen kaatoi ja puut toimitettiin 
sitten Pappalle.
Saapi lämpöä omaan kartanoonsa talvelle.
Vielä jos lauantaina saataisiin viimeiset 
viime vuoden Tapanimyrskyn kaatamat
puuta halki, poikki ja pinoon.

Pienimmäiselle alkaa myös lähes kaikki olemaan valmista.
Toisenhan pitäisi ainakin syntyä keskellä synkintä talvea, 
joten on meillä toppapukua, töppöstä ja välihaalaria..
Tosin tähän väliin taidan huudella Äiti-mummi-mammalle, 
APUA!!
Voisitko tehdä pikkuiselle muutamat pienet villasukat ja jonkun villapipon?
Mä kovasti kyllä yritin mutta ei onnistu, tumppuja oon saanu tehtyä, 
mutta se halvatin kantapää noin pieniin sukkiin ei onnistu.
Kiitämme jo etukäteen!

Ja kyllähän nuo rakkaat karvakorvat, 
jotka perskärpäsinä myös tunnetaan ovat alkaneet talveen varustautua.
Tänä aamuna heräsin siihen kun Matti 
sujahti jalkoihin peiton alle nukkumaan.
Muutenkin tuntuu että niistä jokainen hakee enemmän tai 
vähemmän lämpöä ha läheisyyttä itselleen.
Toisaalta Matilla on joku äijäilykausi menossa, 
kuvassa alla todiste siitä..


Niinpä, kun Isimies on töissä.
On pienen kissapojan hyvä vallata itselleen
sohvan paras nurkka ja 
kaukosäädin.

<3

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pakkausta kerrakseen

Pienen hiljaiselon jälkeen tarvii taas vissiin hieman kertoilla kuulumisia.

Toissa viikonloppuna käytiin Isimiehen kanssa pikapika työreissu Ruotsin maalla.
Sunnuntaina aamuna seilattiin Naantalista Keppisaareen, josta iltaa myöten 
huristeltiin vielä Värnamoon.
Maanantaina kuorman purkua ja uutta kyytiin ja nokka kohti Suomea.
Tiistai aamusti oltiin siis takaisin koti Suomessa.
Se tunnu kun pääsi omaan sänkyyn taas nukkumaan, 
se oli luksusta.
Tuli siis todettua ettei tämä mamma enää lähde tommosille reissuille,
lonkat huuti hoosianna.
Tosin Pera tuntui reissusta nauttiva, rekan liikkuessa kävi masussa tasainen möyrintä.
Tuleva rahtari kenties??

Ismies teki töitä ja me vaan Peran kans katteltiin maisemia..

Olihan se mukavaa kun pitkästä aikaa pääsi tien päälle <3


Otsikossa mainitsin pakkauksen, siispä itse asiaan..
Koska Kela ystävällisesti muistaa meitä Äitejä 
ÄITIYSpakkauksella, 
niin tottahan se piti Isimiehellekkin 
oma ISYYSpakkaus tehdä.

Tavaroita on tullu keräiltyä pikkuhiljaa ja ihan kiva läjä kaikkea sitten kasaan sain.

PAKKAUKSEN SISÄLTÖ:
  •     1kpl vauva omistajan opas, tässä on peruskäyttöohjeet jälkitoimituksena tulevaan laitteeseen
  •     1kpl Jaajo & Juha Vuorinen äänikirja, huumoria ankeisiin hetkiin
  •     1kpl karkkipurkki, nautittavaksi käyttöohjeisiin tutustuttaessa
  •     2kpl pärinäjuomia, unettomien öiden jälkihoitoon
  •     1kpl Herra Hakkaraisen kolajuomaa , isän janon sammuttamiseen
  •     1kpl Old Rascal, nautittavaksi sitten kun vaipan vaihto sujuu kuin Vanhalta Ketulta
  •     1kpl Isä kahvimuki, vapauttamaan Reilu Kahvi välillä työvuorostaan
  •     1kpl äänenvaimentimia, auttamaan torkkutoiminnon asettamisessa
  •     5kpl vaippoja, harjoitus tekee mestarin..
  •     1pkt peppupyyhkeitä, hätä tilanteisiin
  •     1kpl Wagner pyyhkeitä, peppupyykin jälkeen on hyvä yhdessä sikailla
  •     1prk talkkia, estämään ruoste ym vauriot vaipan kanssa
  •     1plo pesunestettä, ylläpito pesua varten
  •     1ankkaperhe hukutettavaksi ammeeseen..
  •     1kpl roiskeläppiä, vähentämään sotkua vaatteissa ruokailun yhteydessä
  •     2kpl lusikoita, teknik sano ryssä kun saranan näki.. Nämä lusikat kertoo  ruuan lämpötilan
  •     1kpl tuttipulloja, janon sammutus välineeksi
  •     1pkt vaihtopäitä edellä olevaan tuotteeseen
  •     2prk lähes äidin korviketta, ehkä äiti sais yhdet pikku päikkärit..
  •     1kpl ylivuodon siivous harsoja
  •     2 paria tumppuja käteen vedettäviksi
  •     1 kpl VOLVO body, pitäähän se merkkiuskollisuus ajoissa aloittaa
  •     1pkt sottapytyn putsauspyyhe, silloin kun rapatessa roiskuu..
  •     1pkt vauhtihirmun laastareita, tilanteisiin kun pelkkä puhaltaminen ei enää  auta

 Lisäksi toimitus sisältää rajattoman määrän rakkautta! <3





Tässäpä taas kuulumiset tällä kertaa =)

perjantai 28. syyskuuta 2012

Tästäkö se vaate hurmos nyt alkaa?

APUA!
Minä joka en koskaan ole ollu mikään merkkivaate friikki sorruin tänään..
Oon seuraillu jo pitempään niitä ihania ja söpöjä "miikkari, popitus, metsola, tinttu" fb:n vaatekirppiksiä ja tänään se sit iski. 
Ruudulle pomppas ilmotus kahdesta vaatesetistä hintaan 35€!

Piti hetki hengittää ja konsultoida vaateGuru Jaanaa, kannattaako vai meneekö rahat hukkaan?
Myönteistä vastausta ja vihreetä valoa sieltä tuli, eli ei muuta kun myyjälle viestiä: 
MULLE NÄÄ!!

Paketista löytyy seuraavat ihanuudet:

2x moonkids ribbihousut
retro tutta body, froteeta
retro potkarit
villervalla playsuit
me & i yrmis body
me & i caravan body
katvig playsuit
tintun oranssit lohikäärme pöksyt
 Tästäkö se hullutus nyt alkaa?
 Alla pienet maistiaiset..

 P.S Tää on Jaana niin sun syytäs, mitä Ketunpentu edellä sitä Coyoten poikanen perässä.. <3

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Unelmia pimenevään syksyyn

Pimenevät syysillat saavat mut haaveilemaan, haaveet on onneks ilmaisia koska se toteuttaminen yleensä aina maksaa :)


Haaveissa ensimmäisenä ja suurimpana on päästä käymään "kotona" lapissa. Kymmenen vuotta Sirkassa asuneena, sielun koti jäi sinne vaikka itse olenkin muualle muutanut.
Ikävä on maisemia, ihmisiä ja sitä tunnetta kun saat seisoa tunturin laella ja ihmetellä maailman suuruutta.



Seuraava haave vie meidän pienen perheen minilomalle jonnekin, ehkä hotelliin tai johonkin pieneen mökkiin.
Hemmottelua, hyvää ruokaa, kiireettömyyttä..






Kaikkia haaveita ei aina saa toteutettua, mut haaveilu on sallittua.

Nyt mä taidan käpertyä sohvan nurkkaan haaveilemaan hieman lisää.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pienen pienet häät.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.  

Häät eivät synny kukista
tai hääkelloista tai kynttilöistä,
kirkon kuoreista tai pitseistä.
Ne eivät kaipaa suurta väenpaljoutta
tai avaraa näyttämöä.
 
On vain kaksi ihmistä ja heidän rohkeutensa
jättää taakseen yksi elämä ja löytää toinen. 

Luottaen toisiinsa ja osoittaen todellista
kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta,
antaen toisilleen voimaa ja rakkautta
valmiina kohtaamaan mitkä tahansa vastoinkäymiset,
joita tulevat vuodet saattavat tuoda. 

Niinpä, sanoimme toisillemme tahdon 1.9.2012 Kangasniemellä hämmästyneiden todistajien läsnäollessa.

(kuva: Juha Mannila)

Näin pieni perheemme sai virallisen statuksen, olemme aviopuolisoita. Mies ja vaimo.

Koska kuitenkin halusimme myös juhlia tätä onnellista asiaa sukulaistenkin kera, järjestettiin sitten 15.9 pienet kahvikutsut kotonamme.

   Ihanan päivän ja tunnelman kruunasi vielä taulu joka saatiin mun ihanalta Äitykältä, Siskolta ja siskon mieheltä. 

<3

perjantai 14. syyskuuta 2012

Tabu, vaiettu asia, häpeä..

"Pieni tyttö tarttuu puhelimeen ja näppäileen numeron, numeron jonka on näppäillyt niin useasti ennenkin. Isän työnumeron.
Tuut, tuut, tuut..
Numero ei vastaa, pienen tytön sydän lyö yhä tieheämmin. Miksi isi ei vastaa? 

Isi ei vastaa koska isi juo."



Se oli ote mun omasta lapsuudesta, niitä tarinoita on paljon muitakin. Rikottuja lupauksia, särkyneitä sydämiä, vuodatettuja kyyneleitä.
Kyllä, mä olen alkoholisti perheestä. Se oli asiasta mistä ei pienellä paikkakunnalla puhuttu, vaikka kaikki siitä tiesivät. 

Nyt kun itse olen tulossa äidiksi oon pohtinu omaa suhdetta alkoholiin, sen käyttöön lapsen kanssa.
Tietysti olen ittekki eläny villin ja kostean nuoruuden lapin hiihtokeskuksessa. Se on kuitenkin eriasia, rajani olen kokeillut ja löytänyt.

Mutta mikä saa ihmisen juomaan, mikä saa vanhemman käyttäytymään niin kauhealla tavalla omaa lastaan kohtaan? 
Mä oisin tosi rikas jos mulla ois vastaukset noihin kysymyksiin..

Mä haluan tarjota Pienimmäiselle toisenlaisen lapsuuden, se ei ole lasinen lapsuus.
Se on rakkautta jota ei ole ostettu rahalla, se on lupauksia jotka pidetään, se on turvallisuutta.

Asiasta on paljon lisätietoa ja mieteitä herättäviä juttuja lasinen lapsuus sivulla.

Muista kun seuraavan kerran näet sen naapurin pikku Liisan tai Lassen, hän saattaa olla lapsi joka elää pullon vankina.
Pyydän, huomaathan sen lapsen. Pysähdyt miettimään voisitko tehdä jotain mikä palauttaisi lapsuuden myös sille lapselle.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Älä tule liian usein känkkäränkkä!!

..tule vain kerran viikossa..

Kyllä mulla aina välillä usein käy toi rakas Isimies, tai siis se mielenterveys sääliks. Mä en oikein tiiä kuin se jaksaa näitä mun raskaushormooni huuruiluja.
Tänä aamuna tuli sitten ilmeisesti herättyä hiukan väärällä jalalla ja kas kummaa kun ärsytti sitten taas ihan joka ikinen asia!

Kun emännän mielialat on tätä luokkaa..

On Isimiehen olo luultavasti tän kaltainen..

Nooh, onneks hiukan helppas kun kävi suurimman kiukun purkamassa mein omppupuu parkaan. Leikin siis kätevää emäntää.. 
Vihellellen keittelin sit taas omppusosetta, kunnes...
KERPELE!!
Mulla ei oo yhen ensimmäistä pakastusrasiaa enää!
Hiljaa mieleen siinä kohtaa hiipi Isimiehen eiliset sanat; Tarttisko mun rakas käydä hakemassa lisää niitä pakastan pakastan rasioita?
Juu, toinen oli niitä mulle lähössä hakemaa ja mitä mä sanon?!?!?
Ei tartte, en mä ny enempää tätä sosetta tee.
Kyl mä oikeesti oon pässi!
Ehkä siis korjaan virheeni huomenna ja haen hiukan varastoonki niitä saakuran purnukoita.

-Kiitos ja anteeks-